You got something I need!

Vihdoin blogiin myös pientä kuulumispostausta! Pääasiassa kuvat saavat suurimman osan kertoa, tarinoin sitten sen verran minkä jaksan. Aamusta käytiin mun äidin kanssa liikauttamassa sen hevonen Masondo, tutummin Mopo tai Moppe, jos ei aikaisemmin ole tullut puheeksi niin kyseessä siis 24v pv-ruuna. Nippelitietoa sen verran, että Mopo on siis suhteellisen kuuma ratsastaa (ainakin siinä vaiheessa kun ratsastaja jotain alkaa vaatia ja hevonen on vähän jo työskennellyt), herkkä ja kevyt kädelle ja pohkeelle ja liikkeet ovat isot. 

Aluksi vähän vaan verkkailtiin, muutama avo molempiin suuntiin ja pysähdyksiä ynnä muuta taivuttelua, kahdeksikolle meinattiin vähän jumittaa mutta päästiin sitten siitäkin pois. Ravissa mentiin jonkin aikaa ja siinäkin lähinnä kahdeksikkoa, kun hetkittäin tuo suora ura saa hevosen korvien välin vähän kuumaksi. Samassa sitten tehtiin verkkalaukat ja tämän jälkeen hetki käveltiin, niin hevonen ratsastajakin sai vähän hengittää.

Hengittelyjen jälkeen lähdettiin sitten työstämään vähän enemmän. Alkuun lähdettiin tekemään vähän raviväistöjä ja samalla mä harjottelin tuossa satulassa istumista - tai no eihän satulassa mitään, vaan tän hevosen harjotusravi. Mutta ei siinä, onnistuttiin loppujen lopuksi ihan kivasti ja hevonen jopa väisti, ja mä istuin. Vaikka useemmalla hevosella oon mennyt niin että oon valittanut harjotusravista, kyllä sitä aina muistaa että tää on yks vaikeimmista.. Iso hevonen, iso liike. 

Raviväistöjen jälkeen lähdettiin sitten työstämään vähän laukkaa. Verkka oli onneksi toiminut suhteellisen hyvin, niin pyöreyttä ei tarvinnut kauaa hankkia vaan alettiin sitten tekemään vaihtoja, mistä tämä herra taas innostui. Alkuun olin itse liian kiireinen, annoin avut tosi nopeasti ja eihän näin iso hevonen mahdu niiden liikkeidensä kanssa siihen mukaan, eikä se voi kesken askeleen olla yhtäkkiä toisessa laukassa, joten alku meillä vähän meni penkin alle tuosta syystä. Vähitellen maltoin itse ja vaihdot alkoi sujua paremmin, mutta siinä vaiheessa aropupu kuumeni ja vaihdot alkoi olla isompaa luokkaa. No, muutaman hyvän vaihdon saatua oli enää pehmeän hevosen hakeminen ja loppuverryttely.

Tästä jatkettiinkin suoraan Unelman luo (lue lisää tästä!). Tarkoituksena oli tehdä lähinnä "läpiratsastus", siis käydä hevosen selässä ja tsekata että se on ok kaikille avuille ja laukat nousee molempiin suuntiin. Vähitellen parempaan suuntaan me koko ajan mennään, hitaasti mutta varmasti! Ja aina siitä tulee yhtä hyvä mieli, kun huomaa taas miten se kehittyy aina vaan. 

Unskin kanssa lähdettiin siis ihan normaalilla systeemillä, alkuverkat, muutama lisäys ja siitä sitten alettiin työstämään ravia enemmän. Tehtiin kahdeksikkoa, johon välillä suunnan vaihdokseen myös voltit, mutta ideana oli siis väistättää n. puolen ympyrän ajan takaosaa ulospäin. Ensin Unskilta vaati hetken ajattelua, että miten tää nyt tehdään mutta loppujen lopuksi onnistui jopa oikein kivasti!

Tätä kun oltiin jonkun aikaa tehty, oli välikävelyn aika. Kun on se ratsastus niin rankkaa. No ei, kyllä se vaan on sekä oman että hevosen jaksamisen kannalta ainakin meillä ihan hyvä välillä hellittää ja kerätä taas voimia seuraavaan koitokseen! Jatkettiin Unskin kanssa melko nopeasti ja tehtiin siis muutama nosto. Aloitettiin vasemmasta kierroksesta, joka on Unskille muuten ehkä jopa vaikeampi, mutta laukat nousee sinne helpommin. Laukka pyöri tänään oikeastaan varsinkin vasemmalle aika kivasti ja vain alku oli sähellystä. Tässä vaiheessa taas muistutan, että laukkojahan sillä ollaan treenattu vasta muutamaan otteeseen, eivätkä ne sille ole mitenkään rutiineja.

Oikealle Unski yritti aluksi vähän luistaa tästä tehtävästä, joten kaksi kertaa meillä nousi vasen laukka. Virheestä viisaampana tein jatkossa voltin, jolta tämän laukan nostin ja näin kaikki onnistuikin paremmin. Laukka pyöri muutenkin tähän kierrokseen ehkä aavistuksen huonommin kuin yleensä, mutta kuitenkin hieman vasenta paremmin. Kyllä me vielä tästä!

Jos astetta erikoisempi nosto!

Laukkojen jälkeen tehtiin vaan loppuravit ja lopeteltiin Unskin kanssa. Kyllä mä olen suoraan sanoen hitokseen kiitollinen siitä, että mä saan tätäkin vuonista ratsastaa. Vaikka sekin itse vasta opettelee, oon itse oppinut sen kanssa todella paljon. She got something I need.

Mitä piditte tällä kertaa vähän yksityiskohtaisemmasta postauksesta? Jaksoiko lukea? Heittäkää toki kommenttia alas!

Mielipidepostasu - kilpaileminen.

Lähtökohtaisesti tää on mulle vähän hankala aihe (mistä aloittaa, mistä jatkaa..), mutta yritetään! Tosiaan postauksessa mun mielipide kilpailemisesta ja siitä, milloin se menee mun silmissä yli. Tästä on turha ottaa kenenkään hernettä nenään, jokaisella on omat mielipiteet ja kirjoituksen ei ole tosiaan tarkoitus ketään loukata! Teksti voi olla hyvin tökkivää, sillä se on melko nopeasti väsätty, koittakaa kestää! Muistakaa myös että yleistän kaikkia mielipiteitäni, poikkeuksia löytyy!

Itsehän olen kisannut jonkun verran, koulua enemmän ja esteitä vähemmän. Esteradoilta mulla on kokemusta oikeastaan hyvin, hyvin vähän, lähinnä leirikisat ja parit hassut pikkuluokat ponin kanssa menty, kun taas koulukisoissa olin ensimmäisen kerran varmaankin n. 10-vuotiaana ja muutamalla hevosella olenkin päässyt kisaamaan. 

Itse olen tosiaan sitä mieltä, että kisaamisen pitäisi olla enemmänkin hauska sivuakti, eikä se pääasia koko harrastuksessa - jos mielessä on vain kisaaminen, yleensä hevonen on lähinnä urheiluväline, eikä kaveri, jonka kanssa pidetään hauskaa ja ollaan ihan vain mukavuuden ja intohimon vuoksi. Toki myös intohimoa on monenlaista, ja yksi niistä onkin juuri tuo voittamisen, muille näyttämisen halu. Mutta itselläni mielessä on kuitenkin aina välillä kysymys: miksi tunkea johonkin itselle niin mukavaan ja nimenomaan rentouttavaan harrastukseen jotain sellaista, joka luo sekä hevoselle, että ratsastajalle/omistajalle stressiä? Toki vähissä määrin itsekin kisanneena se on välillä ihan hauskaa, mutta itselläni pääpointti onkin se, ettei kisata joka viikonloppu - harrastus harrastuksena, kisapää pidetään maltillisesti hallinnassa. Ja puolustaakseni kisaajia, onhan niitäkin hevosia ja ratsastajia, jotka kisaamisesta nauttivat, eli tämäkään ei niin mustavalkoinen asia ole. Kuitenkin sen verran mitä olen itse kisoissa käynyt katselemassa/kuvaamassa/kisaamassa, on useat mukana vain voitonhalusta ja siitä, että he haluavat olla muita parempia.

Tästäkin pompahti uusi ajatus esiin; ''liian helppojen'' luokkien kisaaminen. Olen yksi niistä ihmisistä, joka junnaa samalla tasolla, enkä jatkuvasti kehity ja siirry eteenpäin kisatessani, vaikka muuten vähitellen ratsastus hioutuu paremmaksi. Kuitenkin inhoan sitä, kun ihmiset vaikkapa verryttelevät hevosensa heB-luokassa heA-luokkaan. Miksei voisi verrytellä hevosta nimenomaan siihen tarkoitetulla alueella ja tavalla, miksi pitää tulla itselle niin helppoon luokkaan, että voitto on varmaa? Ei, en ole sitä mieltä että ratsukon pitäisi siirtyä vaikeampaan luokkaan heti, kun helpommasta on hyväksytty tulos, mutta entä siinä vaiheessa kun lähes jokaisista kisoista tulee voitto ja tulos on reilusti päälle 65% jatkuvasti? Eikö silloin olisi jo aika antaa tilaa muille - ei välttämättä edes pienemmille, vaan yleisesti ottaen antaa jollekin muulle ratsukolle mahdollisuus? Sama on hyvin helposti estekisoissa. Kyllä, siellä ymmärrän kahden luokan ratsastamisen, vaikka siinä vaiheessa kun siirtyy vähitellen korkeampaan luokkaan. Joskus kuitenkin näkee tapauksia, jolloin ratsukko, joka on vaikka kisannut 110cm luokkia aluetasolla hyvillä sijoituksilla, yhtäkkiä ilman syytä onkin seuratasolla kisaamassa 70-80cm. Mikä järki? Sitähän minäkin.

Lisäksi omassa päässä pyörii aktiivisen kisaamisen rinnalla ajatus, mitä jos hevonen menee rikki? Tämä koskee ehkä helpommin este-/kenttäkisoja, missä hevosen jalat on lähtökohtaisesti kovemmassa rasituksessa. Tietenkin keskimäärin hevoset hoidetaan hyvin kisojen jälkeen, jalat kylmätään aktiivisesti ja muutenkin niistä pidetään huolta - kuitenkin tiedän turhan monia tapauksia, joissa hevoset ovat menneet rasituksesta niin pahasti rikki, että ne joutaa kuoppaan. En tarkoita nyt sitä, että olisi välttämättä ihmisen vika, kun hevosen jalka menee, mutta joissain tilanteissa näin valitettavasti on - itse olen seurannut sivusta, kun vähän rikkinäisellä hevosella pistetään menemään korkeita luokkia, BOOM, se on rikki. Ja sitten sitä ihmetellään seuraavat viisi vuotta, että miten juuri kyseinen hevonen meni rikki. 

Ja ne kulut, mitkä tulee kisatessa.. Ensin maksat lähtömaksun, joka on siinä 10-100e, riippuen paikasta, luokasta ja siitä, millä tasolla (seura-, alue-...) kisaat. Tähän tulee lisäksi kisavarusteet, mahdollinen kopin vuokraus (vaihtoehtoisesti osto), bensat, siis kaikki ylimääräiset kulut, mitkä kisaamisesta aiheutuu. Loppujen lopuksi summa voi olla hyvinkin järkyttävä. Näin suoraan sanoen, kenellä on varaa vain kisata joka viikonloppu? Onhan myös mahdollista, että kisoissa on rahapalkintoja, mutta yleensähän nämä summat eivät kuitenkaan kata koko kisojen kuluja - ja aina ei voi kuitenkaan pelata sen varassa, että voittaa. Usein kisaratsastajilla tulee myös ylimääräisiä kuluja siitä, kun jokaisten kisojen jälkeen pitää ostaa uudet housut. Siis, mitä? Ja edelliset heitetään pois, eikä edes myydä vaikka kirpparilla, vaikka ne olisivat kuinka hyvässä kunnossa. Sama hevosten suitsissa ja suojissa, huovissa yms ''pikkatavarassa''. Kaiken on pakko olla sävy sävyyn ja samassa sävyssä ei voi kisata kahta kertaa peräkkäin. Siis no way.

Ja vielä viimeiseksi, se paskan puhumisen määrä. Jollain ei vaikka onnistu täsmällisesti rata, niin hirveä paskamyrsky alkaa. Seriously, kellään ei voi aina mennä täydellisesti. Tässä näkee taas (mun silmät ainakin) sen kisaajien tiukkapipoisuuden. Koskaan ei voida höllätä, aina on pakko treenata, ikinä ei voida hyväksyä virheitä.. Loppujen lopuksi meistä kukaan ei ole täydellinen, kaikilla sattuu virheitä ja aina ei vaan voi onnistua. Eikä se hevonenkaan jaksa loputtomiin vääntää sitä samaa, joskus pitäisi ehkä vähän hellittää sitä pipoa siellä päässä ja pitää rento, mukava päivä pienen ponin/hevosen kanssa. En tarkoita, että kukaan ei saa ikinä kisata, mutta olisi ehkä ihan jees, jos kaikki muistaisivat ettei kuitenkaan kisaaminen ole se, miksi tätä harrastusta harrastetaan (toivottavasti), vaan se, että rakastetaan sitä mitä tehdään, etenkin niitä hevosia. Hevosten ehdoilla.. 

Sitä voi valjastaa voimansa, jos uskoo siihen voivansa

Valittelen tätä epäsäännöllistä postailua, mutta mulla ei yksinkertaisesti ole ollut aikaa ja/tai matskua, mitä postauksen tekemiseen vaaditaan. Erikoispostaus tekeillä mun varustetoiveista, mutta siinä saattaakin jonkun verran kestää.. Meillä on nyt koulussa vapaa viikko, sillä koko viikko on varattu rästeille, mitä mulla ei onneksi ole. Reeta kävi ratsastamassa ponilla tiistaina, ja itse kävin sitten tänään (tiedä vaan oliko se niin mahtava idea tässä flunssassa mikä nyt päällä on..). Muuten ponilla on todella ollut vapaata, onneksi nyt on sit kans lämpimät kelit niin mulla ei oo niin huonoa omatuntoa tästä ponin lomailusta. 

Luvassa taas paljon kuvia, vähemmän selitystä ja vielä enemmän kuvia. Mulla ei pää nyt kestä sitä että miettisin, mitä tänne kirjotan, joten kattokaa tyytyväisenä kuvia, kommentoikaa ja liittykää lukijaksi! (: Ja valitan taas tätä, kun blogger noita kuvien värejä itse säätelee jonkun verran, koittakaa kestää..

Tänään tosiaan pidettiin ponin kanssa suhteellisen rento päivä, eniten juuri tuon kuumuuden takia. Tehtiin vähän pidemmät alkukäynnit pitkin Harjua ja päädyttiin myös kahlailemaan vesiesteeseen, missä nyt onneksi pienten sateiden jäljiltä on vettä edes puoleen väliin ponin säärtä! Ponihan tunnetusti inhoaa vettä, ja oikeestaan yllätyin vähän kun se vaan kipsutti siellä vedessä menemään ja muutaman kerran kuopaskin. Kentälle me lopulta kuitenkin päädyttiin ja saatiin onneksi muutama ihan kiva kuvakin.

Päivä ei oikeastaan tähän vääntöhommaan mikään paras ollut.. Ponia väsytti, mulla oli tuskanen olo ja kenttä vähän pöllys ja edelleen se lämpö. Me ollaan ponin kanssa just sellasia, että kesällä voitais molemmat pysytellä visusti maastossa ötökkämyrkkyjen kanssa, eikä päätyä mihinkään kentälle vääntämään - tää on meille molemmille lähestulkoon pakkopullaa näillä säillä. Kuitenkin poni meni ihan kivasti, se oli suusta tosi hyvä ja tasainen ja jälkeen päin ajateltuna myös pohkeelle yllättävän hyvä ja herkkä, vaikkakin se meidän ongelmakohta (pelottavan ruohonleikkurin lisäksi) tänään olikin.